torstai 30. marraskuuta 2006

ISOLLA on epäreilua, mutta toimivaa

Minä selailen blogilistan tuoreita, että löytäisin suosikkeihin tarpeeksi tavaraa, että aina löytyy uusia päivityksiä. Sekin häiritsee jos hyviä sivuja menee sivu suun.

Huomaa vaan miten epäreilu mutta toimiva keino saada huomio kiinnittymään ON KIRJOITTAA KAIKKI ISOLLA. enkä minä sitten jaksa protestoida sen epäreiluutta, jos ISOLLA kirjoitettu onkin mielenkiintoista, mutta samalla tietenkin jotain pienellä kirjoitettua mielenkiintoista jää huomaamatta.

Myös pitkät bloginnimet huomaa helpommin.

Tässä olisi taas mielenkiintoinen tutkimusaihe. Lista satunnaisia sanoja, joista osa kirjoitettu isolla. Sitten laskee, että kuinka paljon todennäköisemmin isolla kirjoitettuja sanoja klikataan. Varmaan myös ensimmäiset sanat saisivat enemmän klikkauksia.

Nimien pituuden vaikuttavuutta olisi vaikeampi tutkia, koska vakioitavaa enemmän. Pidempiin nimiin liittyy enemmän informaatiotakin, jolloin sekin, ei pelkästään ulkoasu voi houkutella enemmän klikkauksia.

Osaisipa tutkia. Pitää opiskella tilastotiedettä.

Ja itse kirjoitan blogini pienellä kokonaan koska nämä pienet kirjaimet on kauniimpia. (häiritsee kyllä tuo kahteen kertaan tekijän kertominen "itse kirjoitan", mutta jotenkin sitä "itseä" täytyy korostaa, eikä "itse kirjoittaa" ole luonteva

Peep Show:n kolmas tuotantokausi on vain parin sadan kilometrin päässä

Isäni soitti. Minulle on tullut sinne paketti, joka kuulemma on varmaan dvd tai cd. Sen täytyy olla Peep Show:n kolmas tuotantokausi, jonka tilasin ennakkotilauksena Play.com:ista kesällä kun asuin porukoilla. Huomenna saan sen käsiini.

Ainoa harmittava asia on, että kolmannellakin kaudella on jätetty tunnusbiisiksi ja kakkoskaudelle vaihdettu Harvey Dangerin "Flagpole Sitta". Se ykköskauden tunnari oli täydellinen ja kuvasi juuri oikein sarjan kieroutunutta luonnetta. Sen on säveltänyt joku Daniel Pemberton.

Simpsonit on hyvä sarja, mutta se tunnari on aika ärsyttävä. Tunnusmusiikilla on tärkeä tehtävä. Minä innostuin katsomaan yhden jakson sitä joskus nelosella pyörinyttä roolin vaihdos ohjelmaa vain siksi, että nelosen mainoksessa soi se Franz Ferdinandin hittibiisi.

Kuinka arvokas on blogini.

hah. Löysin tuollaisen laskurin osakeyhtiö huovisen blogista. Se on muistutuksena itselleni. Minkä arvoista on kirjoitteluni: 0$

vaatteiden numerointia

Vaikka elän sotkussa vailla minkäänlaista järjestystä niin minulla on usein järjestysunelmia. Tänään pyykkiäpestessä suunnittelin vaatekaappi-invetaariota.

Vaatekappaleet kuuluu numeroida. Niihin voi ommella numerolapun ja mieluusti lisäksi viivakoodin (joka on turhaa vielä, koska ei ole lukijaa.) Ohjelmisto löytää koodin avulla jokaisen vaatekappaleen oikean paikan. Kun vaatteet pukee päälle täytyy koodit lukea ja kirjata käyttökerta. Myös pyykkiin pistettävät vaatteet on kirjattava, että vaatteiden kulkua voi seurata. esim. jos sukka katoaa, niin voi etsiä mitä vaihetta se on viimeksi ollut läpikäymäss.
Täten myös voisi pitää kirjaa vaatteiden käyttö ja pesukerroista. Tämä auttaisi esimerkiksi havaitsemaan ne vaatteet, joille ei ole käyttöä ja jotka voidaan poistaa. Pesukertojen laskeminen auttaisi selvittämään vaatteen keskimääräistä käyttöikää. Meneekö H&M-vaatteet helpommin huonoksi kuin kalliit.

Järjestyksellisyyde ensimmäinen askel olisi kuitenkin nostaa lattialta sinne kuulumattomat esineet. Sen jälkeen olisi aiheellista ryhtyä siihen suureen projektiin, jossa jokainen dvd-levy menisi oikeaan koteloon. Siihen pitää varata, aikaa eikä sitä voi tehdä vähän kerrassaan, koska yhden korjauksen aloittaminen aloittaa ketjureaktion.

elämänhallintasuunnitelma

Minulla on melko selkeät käsitykset miten voisin parantaa ainakin lyhytkestoisesti elämänhallintaa:
se on kaksikohtainen ohjelma:

kohta yksi:
Tunnin urheilusuoritus ennen virastoaikaa
ja tunnin urheilusuoritus virastoajan jälkeen.

kohta kaksi:
Imovane tai tenox yhdeksältä, jonka jälkeen kuuntelen kasettikirjaa uneen asti.

Kolmas ohjelma olisi sitten keksiä jotain tekemistä virastoajalle, ehkä pitäisi mennä kirjastoon lukemaan kahdeksasta kolmeen.

Ongelmia on se, etten jaksa aloittaa. Itsekuri ei tunnu riittävän urheiluohjelmaan ja sää rajoittaa. Kesällä urheiluohjelma on muutamana kesänä sujunut hyvin tunnin työmatkapyöräilyllä. Pyöräily on helppo ja miellyttävä urheilutapa. sitä ei ole tarvinnut ajatella. Jos vaikka polkisi kuntopyörällä niin koko ajan miettisi, että kauanko on polkenut ja joko voi lopettaa. Työmatkalla on suuri motivaatio jatkaa pyöräilyä kotiin asti.

Ongelmana on myös imovanen ja tenoxin saatavuus, niiden maksarasitus, ja riippuvuuden aiheuttaminen. En pysty hyvällä omalla tunnolla syömään joka ilta nukahtamislääkettä. Ideana lienee että niillä saisi unirytmin kuntoon.

Ohjelman aloittamista ja suorittamista haittaa myös aikaisemmat kokemukset hyväoloisuuden huonosta kestämisestä. että luultavasti jo viikon tai päivän jälkeen mutta korkeintaan kahden kuukauden jälkeen tulee retkahdus joka helposti venyy kahden vuodenkin mittaiseksi.
Toinen on, ettei urheilu ja nukkuminen edes kirjasto-opiskelulla selvittäisi sitä syvintä ongelmaa eli opiskelujen menemistä päin vittua. pakokauhu opinto-oikeuden menetyksestä varmaan lisäisi vaaraa retkahtaa. Eikä se ratkaisisi finanssiongelmaa. ja pakokauhu rahojen loppumisesta myös lisäisi retkahduksen vaaraa.

Olen myös joka retkahduksen jälkeen tullut huonokuntoisemmaksi ja mukavuuden haluisemmaksi, että urheilu on epämiellyttävää kun on niin huonossa kunnossa, ettei jaksa kuin muutaman metrin hölkätä ja pyöräillessä heti loppuu henki. urheiluvaatteita on inhottava pitää kun on vara-ravintoa kertynyt sillä tavalla että tuppaa hyllymään. ja jotenkin se on inhottava kuva itsestä pullukkanan punaisena läähättämässä.

haasteet ja ongelmat ei tarkoita, etteikö kannattaisi yrittää. Kyllä tänään soudin puolisen tuntia soutulaitteellani, joka on yksi käyttämättäjääneistä häpeällisistä impulssiostoksista. Siitä voisi joku kerta enemmän pohtia. Se ei kuitenkaan sillä tavalla piristänyt, etteikö olisi halu antaa periksi ja jäädä koko päiväksi heilumaan tänne nettiin.

Nyt on suunnitelmana, että kunhan pyykit kuivuu niin vien pyörän korjaamoon.

P.S. pyörän vieminen korjaamoon jäi, kun kuivaaminen onkin vienyt paljon pidempään kuin kuvittelin. Kai on nyt vain suurempi määrä tai sitten rumpu on jotenkin rikki. Katsoin vielä varauslistalta päivän väärin. Onneksi olikin vapaata myös tänään.

uusi video jännittävässä pipetoinnista

Katsoin Lingon kautta löytämästä linkista kuinka kokaiinia valmistetaan (http://www.visakopu.net/linko/) se oli tylsä video. Kaatelivat vain happoja, emäksiä ja bensiiniä vuoronperään ja filtteröivät. Ihan kuin kemian tunnilla paitsi, että ei ollut laboratoriota vaan sankoja, ämpäreitä, kastelukannuja ja filttereinä rättejä. Se oli tylsää, koska minkään vaiheen tarkoitusta ja siinä tapahtuvia prosesseja ei selitetty, jolloin se oli vain mittaamista, pipetointia ja suodatusta. Ehkä tämän takia aspiriin valmistuskin oli niin tylsää, ei keskittynyt siihen mitä prosessissa tapahtui vaan siihen, että mittaa varmasti oikein kaikki ainekset. Sitä paitsi aspiriinin ja kokaiini valmistus vaatii niin paljon laitteita ja raaka-aineita, että ei ole mitään käytännön sovellusta. vaikka olisihan leikki labrakin ihan hauska harrastus. No ei koska ei koskaan voisi mitata, että onko joku prosessi onnistunut.

Tekeeköhän ne kokaiinia lääkekäyttöön ollenkaan? mistä ne ostaa kasvit? Erikoista on, että laittomissa huumeissa on niin paljon kasveista saatavia. Tietysti köyhissä maissa on helpompi kasvattaa, kuin perustaa labraa.

Haluaisin kyllä isona työskennellä lääketeollisuudessa.

keskiviikko 29. marraskuuta 2006

C.S.I. ja pipetoinnin jännittävä maailma

Tänään katsoin C.S.I:n. Sen henkilöhahmot on yleensä sen verran kurjia, että toivon, että roisto ei jäisi kiinni. Aina kuitenkin jää. Ja ainoa tutkinnan linja mitä seurataan on tekninen. Mutta ei ollenkaan niin höpsö kuin nämä ohjelmat, joissa rikokset ratkaistaan matematiikan tai superkuulon avulla.

C.S.I:n suurin saavutus on, että se pystyy tekemään pipetoinnista jännittävän näköistä, kun kuvakulmat vekslailee ja musat soi. Pipetointi on maailman tylsimpiä asioita, mutta silti melkein joka jaksossa on dramaattinen lähikuva mikropipettiin. Olisi muuten tosi ärsyttävää olla sen värisissä labroissa kuin niillä C.S.I:ssa.

C.S.I.han voi kannustaa jotain nuorisoa opiskelemaan tieteitä, kun pipetointikin on näin jännää ja rikollisia saadaan kiinni. Tekeekö sarja sitten luonnontieteille palveluksen? No ei koska niiden tyyppien lähestymistapa on niin kovin epätieteellinen. Niiden tekemät johtopäätökset on esimerkkejä ajatusvirheistä. Tieteessä ei ole oleellista pipetointi vaan ajattelutapa ja kriittisyys.

Sama ongelma on vähän näissä tiedeohjelmissa kuten MythBustersissa. Ei siinäkään kovin tieteellinen lähtökohta ole, vaikka kyllähän ne sentään miettii niitä olosuhteiden vakioimista. Ja kaikki jututkin tuntuu liittyvän perusmekaniikkaan. Kyllä oikeat tutkimukset on jännempiä kuin nämä Mythbustersit. Milloinkahan joku tekee vastakohtaisen ohjelman, eli ilmiselvyyksien todistaminen. Esiteltäisiin joka viikolla yksi tutkimus, joka on tieteellisesti todistanut jonkun arkikokemuksella itsestään selvän asian.

P.S. Deadwoodissa mainittiin tänään Suomi, kun Calamity Jane kertoi vitsin suomalaisesta homosta. Rupesin miettimään, että olisiko uskottavaa, että joku calamity jane 1870-luvulla tietäisi kansallistunnettaan vasta herätelleen venäjän suuriruhtinaskunnan osan. Kyllähän suomesta on näköjään 1860-1899 lähtenyt 81 000 tyyppiä P-Amerikkaan.(http://www.genealogia.fi/emi/index.htm) Mutta kai ne sen ohjelman tekijät sen paremmin tietää. Kyllä se herättää minussa sen typerän tunteen, että kun Suomi on maailmalla. Semmostahan se on kun asuu periferia-maassa ja sen sisälläkin vielä periferiassa.

kävijälaskurin suhteen epäonnistuin (P.S. ehkä sittenkin)

Yritin laittaa tänne kävijälaskuria. En onnistunut. Jokujoku blogin kautta löysin hyvän laskurin. Apollofind webcounter. En kyllä osannut laittaa sitä, vaikka kehuivat yksinkertaisesti.


Kuvittelin, että se onnistuu copyamalla html jonka apollofind antaa ja sitten pasteamalla se edit HTML kohtaan tuonne layouttiin. Näinhän se ei toiminut. harmi. mukava olisi oikeasti tietää että mitä se joku HTML on. olisi hyvä jos olisi joku erikoistaito. vaikka neulominen tai mopon korjaus.

En ole taas poistunut asunnoltani päivän aikana, vaikka oli suuret suunnitelmat. Päivittänyt vaan blogia 25 kertaa vuorokaudessa kaikella yhdentekevällä ja hääräämällä ympäriinsä. en edes pessyt kasvoja kunnolla aamulla.

Vielä ei ole myöhäistä lähteä ulos, mutta pyöräkorjaamolle en välttämättä ehdi pyörää taluttaa. se pitäisi tehdä. toinen ikuisuusprojekti on korjata keittiönlampun kosketushäiriö, että saisin lisää valoa elämääni. tänään on kuitenkin jo niin pimeä, ettei ehdi.

Lisävaloa kyllä kaipaisin. Kirjoituspöydälle hyvät spotit niitä harvoja kertoja varten kun messengerillä pelaa. Nyt ilta-aikaan jää niin pimeäksi.

Pitäisi myös vastailla nettideittipalvelusta löytämilleni tuntemattomille. niitä on kaksi. toinen ehdottaa tapaamista, mitä minä jännitän, koska pelkään, että ulkonäköni estää tuttavuuden. vaikka mitään sellaista parisuhdehakuisuutta ei ole esitetty niin pelkään semmoisen oletuksen olevan. sitä paitsi onhan sillä merkitystä miltä tuntematon ihminen näyttää. toisaalta pitäisi myös enemmän valehdella arjestani, kun ei voi kertoa, että tänään en tehnyt muuta kuin nukkunut ja häärännyt ja asiat on muutenkin aika sekaisin. myös julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa oleminen pelottaa, että jos kohtaan tuttuja ja kysyvät että missä olen ollut. Onneksi en ole saanut kovin montaa tuttua aikaiseksi.

P.S.
nyt sainkin jotain aikaiseki kun laitoin tuonne add page elementsista. en voi olla varma että menikö silti persauksilleen, mutta ongelmanratkaisukyvystäni olen iloinen. häpeissäni palikkuudesta tietokoneiden kanssa ja laiskuudesta lukea FAQ:eja

hytkytin

Sain oivallisen joululahjaidean: teen kehdon hytkyttäjän. Se nukuttaa vauvan sitteriin samalla, kun äiti voi leipoa. Ei tarvitse puolta tuntia hytkyttää kädellään, että vauva rauhoittuisi.

Sen rakentaminen olisi yksinkertaista. En ole ikinä rakentanut mitään liikkuvaa asiaa. En ole insinööri, mutta kehittelin oman suunnitelmani. Hytkytys olisi yksikertainen. sähkömoottori pyörittäisi pyörää. Pyörän ulkolaidalla olisi tappi, johon niveltyisi keppi. Kepin toinen pää on kiinnittyneenä kehtoon ja siinä se on. nivel muuttaa pyörivän liikkeen ylösalaiseksi hytkynnäksi. sopivalla clampilla voisi kiinnittää kepin sitten sitterin reunapalkkiin. Oleellista olisi, että kepin pituutta voisi säädellä, jotta moottorin voisi clampata eri kohtiin ja siten muuttaa hytkynnän amplitudia. Ja myös taajuuden säätö moottoriin olisi oleellinen.

Ongelmana on se, etten tiedä mistä sellaisia meccano-osia löytäisin joilla tämä onnistuisi. mistä riittävän voimakkaan sähkömoottorin. Jos löytäisin niin leikkisin niillä hetken.
Toimivaa vekotinta en saisi aikaan, koska ongelmia tulisi vakaudessa ja siinä miten saisi moottorisysteemin toimivasti clampattua kehdon alalaitaan. siis kokonaisuus jäisi kesken. Mutta tämä oli mukava ajatus, joka on viihdyttänyt minua muutaman tunnin. Olen myös tyytäväinen, että keksin edes teoriassa toimivan yksinkertaisen ratkaisun. en ole ongelmanratkaisija. Se lohduttaa, että on yksinkertaisia ongelmia joihin voisin oikeasti keksiäkin ratakisun. Kompastun kuitenkin käytännön ongelmista ensimmäiseen: rakennusvälineet puuttuvat.
Kompastumisen syy on peruslaiskuus. Olen kyllästynyt jo ajatukseen. En jaksa ryhtyä kyselemään ja selvittelemään.

Sitäpaitsi olisi akuutimpia oman elämän ongelmia selvitettävänä. Kuten, että tämänkin päivän olen nukkunut puoleksi pois ja toisen puoliskon päämäärättömästi surffaillut netissä luvaten, että no puolen tunnin päästä nousen ja vien pyörän korjaamoon.
Vaikka pitäisi keksiä se ratkaisu, millä pääsen takaisin opintoihin käsiksi ja mistä saan tulonlähteen.

Oleellisemmin tässä on kyse taantumasta. Minä kaipaan leluja. En suostu täyttämään velvollisuuksiani.

Toisaalta suutarin täytyy pysyä lestissään. Hytkyttimen valmistus ei ole minun ammattitaitoani. Tämä on ainoastan bisnesidea. Nyt täytyisi löytää valmistaja ja sitten markkinoida. Tietenkään valmistajan, rahoituksen ja markkinoiden löytäminen ei ole ykkösosaamistani, joten joku tekisi nämäkin paremmin. Ykkösosaamiseni on tällä hetkellä uuden tiedon omaksuminen, ja sitä kautta täytyy löytää kaupallisesti hyödynnettävissä oleva ykkösosaaminen.

Olisi kiinnostavaa haastatella jotain yrittäjää, että mitenkä ne tekee sen. Rupeavat yrittämään. Miten rahoitus käytännössä hankitaan, mistä löytyy markkinat tai miksi uskovat, että markkinoita voisi löytyä.

Paavi, kondomit ja hiv

Luin jostain otsikosta (epäilen välillä, että se oli unessa) että paavi harkitsee kondomin käytön hyväksymistä taistelussa AIDS:ia vastaan. Käsittääkseni paavia on myös kritisoitu, ja syytetty AIDS:in leviämisestä, kun kondomia ei sallita.

Käsittääkseni katolinen kirkko kondomin lisäksi suhtautuu aika kielteisesti myös esi- ja interaviolliseen seksiin. Yhteen seksipartneriin tyytyminen on jopa tehokkaampi keino estää hi-viruksen leviämistä kuin kondomi. Jos joku ei sitten noudata katolisen kirkon toivetta pidättäytyä syntisestä seksistä, niin miksi tämä noudattaisi katolisen kirkon toivetta pidättäytyä ehkäisystä.

Neuvoni siis on: seuraavan kerran kun joku tuttu tai tuntematon ihminen, joka ei ole aviopuolisosi, vaatii suojaamatonta seksiä kunnioittaakseen paavin tunteita, ei kannata suostua.

tiistai 28. marraskuuta 2006

Julkkisehdokkaiden ilmaiset kampanjat

Huipun brittikomedian (vaikka kuvaustekniikka on selittämätön ja kovasti heiluva käsivara, vaikkei ole olevinaan dokumentti, ehkä vaan office-meininki myy. menee silti vähän huti) jälkeen ylellä pyöri Radio Suomen mainosspotti, joka oli arkistopätkä Julma-Juhasta voittamassa juoksukilpailua. Miksi hitossa?
Kuka sen sinne on tunkenut? Miksi ylen pitää mainostaa keskustan julkkisehdokasta luparahoituksella? Mitenkä nämä kähminnät oikein toimii?

Kolmosellako pyöri se laihdutusohjelma, jonka Kokoomuksen Hanna Partanen luokattomasti juonti. Sekin haiskahti aika pahasti aikaiselta eduskuntavaalikampanjan pohjustamiselta. Kansanedustajaehdokkaat tuntuvat miehittävän tehokkaasti kaikkia televisio-ohjelmia joihin millään tekosyyllä voi vieraita ottaa. Subtv:n laulun tekemisestä kertovassa zarkus poussa-ohjelmassa tulemme spottien perusteella näkemään ehdokas Uusipaavalniemen ja ehdokas Hanna Partasen (taas).

Kyllä tuo ylen Julma-Juha-mainos enemmän ärsytti, varsinkin kun YLE samoissa spottipaikoissa mainostaa mainoksettomuutensa ohella riippumattomuuttaan. Ei kauheasti huvittaisi kyllä eurovision laulukilpailuja rahoittaa. Millonkahan se Jaana Pelkonen lähtee politiikkaan, se on ihan sen oloinen emäntä.

addicted to tv

Weapon of Choicen yhdessä biisissä Lonnie Marshall laulaa
"i was addicted to tv
i couldn't even think or see
my vision was blurred
but i was happy just being me"

Tämä vaan yksi lisäosoitus siitä, ettei lauluissa tarvitse olla kummoista lyriikkaa, kunhan vain mitä tahansa elämäntilanteeseen sopivaa toteamusta hyvään melodiaan laulettuna. Kunpa olisi joku hyvä laulu, jossa kertosäe kertoisi tiskaamisesta.

liian desing-prototyyppi

Minun rakastettavuuttani kuvaa se, että otan asiakseni huomauttaa, ettei elokuvan prototyyppiaikakone ole uskottava, koska se liian designattu.

Kävin siskon luona. Tai ongelmanani on, etten oikein osaa käydä kylässä vaan minulla on taipumus jäädä asumaan. Vein siskolle stereoni, koska kuuntelen tietokoneen kaiuttimista itse ja sen cd-soitin ei lue joululaululevyjä. En siis ole itsekäs, tai olenko. Mutta ainakin olen valmis uhrauksiin saadakseni hyväksyntää. Vaikka ei se ollut uhraus, koska en käyttänyt niitä stereoita

Gladracks and Handbags

Olen vasta tässä kuussa tutustunut Manfred Manniin lainaamani Manfred Mannin kokoelmalevyn The Evolution of Manfred Mann kautta.
Korvaan pisti iloinen yllätys: Officen tunnusbiisi, vaikkakin eri versio. (alkuperäinen on tämä) sen nimi on Gladracks and Handbags. Kun joku Hesarissa on jo kirjoittanut siitä enemmän niin minä en:

http://nyt.hs.fi/tulosta/1101981656872

Muuten ei ole Manfred Mannin evoluutio mitenkään hyvään suuntaan mennyt, kun levyä eteenpäin kuuntelee. Vaikka en nyt niin keskittyneesti ole kuunnellut, pääasiassa mp3-soittimestani kuulokkeilla ja käyttäen oikeiden musiikin rakastajien halveksimaan suffle toimintoa.

Mutta hyvän on tosiaan kuunnella vanhoja yhtyeitä. On niin paljon yhtyeitä joiden nimen on kuullut monta kertaa ja joitain yksittäisi kappaleita, mutta ei vain viitsi ikinä itse ryhtyä. Sitten kun lainaa kirjastosta niin huomaa, että "ai tämäkin huippubiisi on näitten."
Näin kävi minulle Kinksin kanssa. Aikaisemmin olin pitänyt sitä yhdentekevänä vanhentuneena rokkiränkytyksenä, mutta kun lainasin levyn niin rakastuin täysin. ja nyt kinks menee beatlesien ohi. Ei Beatles minulle mikään erikoinen juttu ole ollut ja ehkä siihen on väsynyt, kun sitä on kuullut niin paljon. Oisko se ollut nimeltään the village green preservation society se levy joka voitti minut puolelleen.

radioio:n kautta kuunnellessa on ongelma valita kanavaa. Minkä genren musiikista tykkään? Rock on hyvä määre vaikka sisältää niin paljon pahaa höttöä. Mutta jättää niin paljon mielimusiikistani pois. Tonaalista musiikkiahan sen pitää olla. Ja sitten on niitä piirteitä, joita en osaa nimetä. Melodian ja rytmin piirteitä ne on mitä arvostan. Harmoniaa en osaa kuunnella ja klassisessa musiikissa käytetty elementti volyymin vaihtelu on vain ärsyttävää.

Odotan, että tietotekniikka kehittyy. olen lukenut niistä ohjelmistoista joille pitää soittaa mielimusiikkejaan, sitten kone analysoi musiikin piirteitä ja löytää sieltä sieltä sen mieltymyksen salaisuuden. sitten kone voi säveltä sellaista musiikkia kuin tykkäät. minulle riittäisi jos se suosittelisi.

Tietenkin pop-musiikin kanssa kone olisi huono ennustaja kun ihmisten mieltymyksiä varmaan paljon määrää kaikki imagot ja laulajan äänen luomat mielleyhtymät. Mutta silti uskon, että sitä kautta ihmiset löytäisivät mieleisempää musiikkia. Monet vaan kuuntelee radiota, eivät jaksa etsiä mieleisintään. Kyllä se aika usein pätee, että kun kuulee hyvän biisin niin saman tekijän albumilta saattaa löytyä toinenkin hyvä biisi. Ei tietenkään aina. Ja vielä enemmän on niitä artisteja jotka tuottavat yhden hyvän levyn ja muut on höttöä. esim red hot chili peppers oli hyvä one hot minutella. Muilla levyillä vain kelvollinen tai ei sitäkään.

muodonhakua

Leikin äskettäin bloginmuodoilla, mutta jäikö jälkiä? Olen yhtä päättämätön kuin valheellisen nimeni kanssa. Nyt Pekka Eskimo tuntuu kyllä hyvältä.

Blogin nimen saatan vielä muuttaa. Huomioni kiinnitti sen niminen blogi kuin kalamuki, tai vastaava. jaa. toisaalta yhdyssanat varsinkin sellaiset jotka ei tarkoita mitään on kurjia. En kyllä tarkistanut, että minkälainen blogi kalamuki on.

Toisaalta nykyinen jonkinlaista jotakin on kehno kanssa. Ja blogilistalla nimeä ei taida pystyä muuttamaan.

selvä!

linkki ja väite

Löysin tänään ville rannan sarjakuvablogin, mielenkiintoinen.
http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/

Kinks on parempi kuin Beatles.

Paycheckin kirvoittamia ajatuksia

Katsoin illalla telkkarista John Woon ohjaaman Paycheckin. Se oli ihan mukaansa tempaava elokuva. Ben Affleckin ärsyttävyydenkin ajoittain unohti. Välillä tulin myös tietoiseksi liiallisen pyörivästä kamerasta. Kaikissa lähikuvissa henkilöistä kamera kierti ympäri jännitysmusiikin soidessa. Rasittavaa.
Oikeastaan nykyään monesti haluaisi nähdä sellaista vanhanaikaista elokuvaa, ettei olisi niin paljon kikkailua ja käsivaraa vaan hyvin sommiteltuja kohtauksia ja jämäköitä kameroita, niin että tarinankertomiselle jää tilaa.
Ehkä ne kamerankierto efektitkin sitten elokuvateatterissa säväyttäisi. Niinkuin myös toimintakohtaukset. Suurin osa takaa-ajoista on kyllä tylsiä. Varsinkin kauhuelokuvissa. Semmoisissa Slashereissa, joissa melkein koko elokuva käytetään katsojan kiusaamiseen, kamera kulkee, jättää paikkoja piiloon, milloin taas jousisoittimet ja kimeä torvi jyrähtävät korvaan täydellä volyymilla ja joku pelottava hyökkää, kameraa pitää liikutella nopeaan ja kuvakulmaa vaihtaa.

Paycheckia koitin tiedostaa, ja ainakin alusta löysin jännäriefektin, ettei kuvakulma annakaan katseelle tilaa niinkuin olen telkkarissa kuullut kerrottavan, että pitäisi antaa. Vaan katse kohdistuu ruudusta häiritsevästi ulos ja jättää vapaan tilan pelottavasti avoimeksi. sitten vaan jännärimusaa.
Paychehkissakin kuten kaikissa scifijutuissa on uusi teknologia jostain syystä aina äärimmäisen designatun näköistä. Siis, että prototyypit on aina desingluomuksia täynnä kaikenlaisia kaaria ja aerodynamiikkaa. Se oli batman returnsille kunniaksi kun batmobiili oli ruma kuin prototyyppi.

Katsoin ehkä 30sekuntia Peep showta sillä silmällä tänään. Tai siis aikaa meni enemmän mutta sarjasta kului vain lyhyt pätkä, kun keskityin, että mitenkä se homma esitellään ja minkälaisia vitsejä ne tekee ja miten. Orjallinen sitoutuminen siihen, että kuvakulma on aina jonkun henkilön, että katsoja katsoo jonkun silmillä, kuulostaa rasittavalta ja hankalalta, mutta toimii kyllä hyvin. Kai ne voisivat siitä joustaakin, mutta jos kerran joustaa niin sitten pitäisi koko ajan miettiä parhaita kuvakulmia plus muuta sommittelua. (Vaikka eiköhän nekin kuvakulmat ole paremmin sommiteltuja kuin haluan oivaltaa.) Tarinat kuitenkin etenee vaivattomasti ja helposti. Tunnelma välittyy, ja se on omanlaisensa. Tämä on yksi tapa tehdä kotivideoita, siis peepshow tyyli. Vaikka tietysti itsekseenoloja ei voi toteuttaa kun peilihommatkin vaatisi jo turhan edistynyttä teknologiaa.

Olen kaksi draftia aloittanut jo Peep Shown kerronnasta ja huumoritekniikasta, että voisi matkia ja koittaa kertoa jonkun tarinan sillä tyylillä. Tai siis, että kuvitella käsikirjoitusta. Ihan, että selviäisi, että mistä koostuu ohjelma mistä tykkään. Mikä siitä tekee semmoisen. Se kiinnostaa kuin ruuanjakeluntakana olevat monimutkaiset markkinat ja jakelujärjestelmät tai julkisen liikenteen suunnittelu.

maanantai 27. marraskuuta 2006

Peep Show, yle ja Office

Olen iloinen, että Yle löysi Peep Show:n ohjelmistoonsa. Se on yksi parhaista komediasarjoista. Parempi olisi ollut, jos Nelonen olisi ottanut sen ohjelmistoonsa. Yle piilottaa kaikki hyvä brittikomediat arkipäivien myöhäisiltaan, eikä ikinä mainosta niitä. Niinpä Peep Shown ensimmäisen tuotantokauden kuusi nerokasta jaksoa menivät suurimmalta osalta huomaamatta. Nelonen taas toi Officen kehnon amerikkalaiskopion ja mainosti sitä valtavalla spottimäärällä, ettei kukaan nelosta vilkaissutkaan ollut tietämättä tästä sarjauutuudesta. Se lähetettiin vielä 20:30 eli parhaaseen katseluaikaan. Varmasti siis useampi suomalainen katsoi tätä amerikkalaista kopiota, kuin Ricky Gervaisin Officea yleltä, kun se ensimmäisen kerran esitettiin.

Ylellä on spottipaikkoja vähemmän käytössään ja nekin yle käyttää ärsyttävillä televisiomaksupropaganda pätkillä. "Olemme riippuvaisia sinusta." Kun olisikin Yle riippuvainen katsojistaan, eikä pystyisi pakolla keräämään rahoja katsojilta. Joita sitten käyttää vielä radiotoiminnan ja internetin tarjonnan pyörittämiseen. Ei minulla ole radiota, eikä ylen nettisivuilla ole tarjottavanaan minulle mitään.

Ylilääkärin odottamaton soitto

En ole kovin pitkäjänteinen. Olen katunut tätä blogin aloittamista jo monta kertaa ja harkinnut kaiken deletoimista. En tiedä mitä tavoittelen ja olen kriittinen sen suhteen mitä olen kirjoittanut.

Viime yönä en saanut unta. Nukahdin vasta ehkä kahdeksalta, joka oli epäreilua, koska edellisenäkin yönä nukuin vain kolme tuntia ja minun olisi pitänyt olla väsynyt. Ja yöllä ja aamulla oli siis aivan kauhea olo. Nukuin aamusta sitten muutaman tunnin.

Jatkotarinan tynkää voin tarjota.
Kuten mainitsin pyysin viimeviikolla kirjallisesti minusta nuorispsykiatrian poliklinikalla tehtyjä lausuntoja. Tänään heräsin puhelimen soittoon. En uskaltanut vastata vaan jatkoin unia. Kun heräsin oli samasta numerosta soitettu vielä kertaalleen. Kysyin 020200:sta numerolla nimitietoa.
Se oli entinen hoitava lääkärini. Keräsin vielä muutaman tunnin rohkeutta ja soitin takaisin. Olin kirjoittanut väärän päivämäärän, eli vuodeksi tottumuksesta 2006 vaikka ajanjakso jolta paperit halusin oli vuodelta 2001. Ei siis mitään vakavampaa. Olin huolissani, koska kirjallinen pyyntöni saattoi vaikuttaa vähän vainoharhaiselta. Minulla ei ole tulostina, joten jouduin kirjoittamaan sen käsin. Koska en kirjoittele kirjeitä niin joutuin käyttämään piirustuspaperia. Minulla ei ollut myöskään kirjekuoria niin askartelin niiteillä ja maalarinteipeillä ja piirustuspaperista kirjoituskuorenkin. Kysyin myös kysymyksiä projektiivisten testien pöytäkirjoista, jotka ovat salaisia. kysyin, että kuka niitä saa katsoa, kun itsekään en saa katsoa niitä ja missä niitä säilytetään. Lisäksi tein kirjoitusvirheitä. Luulin, että entinen lääkärini soitti varmistaakseen, etten ole aivan seonnut. Ehkä se vähän sitä varmistelikin. Kysyi miten asiat oli sen jälkeen mennyt, kun olimme viimeksi tavanneet. Kerroin pintapuolisesti siten, että kuulosti hyvältä: olin saanut lukion suoritettua vaikkakin viivästyneesti ja saanut hyvän opiskelupaikan. Vaikka parhaillaan kyllä tuhoan opiskelupaikkaani.
Hän lupasi ottaa kopiot ja lähettää paperit. Hyvä juttu, ehkä huomenna tulee tai ylihuomenna.

Kävin ostamassa lakuja. (en jaksa paino-ongelmista välittää aamuyöllä kuolemaa pelätessä, silloin täytyy olla lakuja) Piti väistellä olut-hyllyjä. Harkitsin ostamista huolestuttavan vakavasti. "eihän yksi sikspäkki nyt haittaa."

Kun palasin asunnolle, tuli rapun ovella vastaan pieni tyttö. Hän avasi oven. Jäin odottamaan, että hän kulkisi ensin, mutta hän vain odotti. Olikin avannut oven minulle, ettei tarvitse avaimia kaivaa. Sanoin kumeasti kiitos. Tulin hyvälle tuulelle. Ansaitsematon satunnainen kiltteys minua kohtaan. Tunsin itseni hyväksytyksi. Lapset on kyllä mukavia. voi aikuisetkin olla. Mutta vauvat on kivoja, kun opittuaan hymyilevät sitä sosiaalista hymyään ihan vain siksi, että katsoo niitä ja juttelee. Tuntee olevansa hyväksytty. Tarttuvat sormesta rekfleksinä. Mukavaa kun edes joku pitää minua kädestä.

sunnuntai 26. marraskuuta 2006

Ketonen ja Myllyrinne

Katsoin tänä iltana vain ohjelman puolikkaan. Tämä on kuitenkin paras suomalainen sketsiohjelma sitten Studio Julmahuvin.

Tämän iltaisessa ohjelmassa oli kaksi pitkää monologia, joissa ensin näyttelijä, sitten sijoitusneuvoja kertoi elämänsä kurjuudesta. Vaikka nämä monologit eivät välttämättä olleet hauskoja, että naurattaisi, oli niissä kuitenkin tarkkanäköisiä havaintoja. Varsinkin sijoitusneuvoja jutussa:
"Minusta syömisessä parasta on sen jälkeinen masennus."
"Poltan tupakkaa vaimolta salaa." (sanat voi olla toisin)
"En kerro vaimolle mitään mitä oikeasti ajattelen, en uskalla. Siksi teeskentelen olevani yksi lapsistani ja kutsun häntä äidiksi." (taas sanat luultavasti päin hevosta, mutta idea oli tämä.
Tämän tarkkanäköisempiä tai runollisempia oivalluksia en kaipaa, kunhan ne laulaisi melodiaan, jossa on sopiva koukku ja rytminmuutos niin niitä sopisi vaikeina hetkinä toistella tosissaankin. Ei loppujen lopuksi rakkauslauluunkaan tarvita kuin tarttuva melodia ja sanoiksi "minä rakastan sinua" niin se on tarkkanäköinen kuvaus, joka sopii juuri minuun. Jos nimittäin olen rakastunut.
Rakastumisen yksi parhaista puolista on se, että rakkauslaulujen sanat alkaa liikuttamaan. Ja rakkauslauluja on niin paljon. Sittenkin kun suhde on ohi niin voi pitkään kuunnella erolauluja kyynel silmässä.
Näin normaalioloissa on vaikeampi löytää lauluja, jotka tuntuu munaskuissa. Vaikka onhan paljon pahanolon lauluja näissä uusissa raskasrokki tai ei niin uusissakaan since nirvana meiningissä jota voi kuunnella. Mutta ei jotenkin jaksa kuunnella pahan tuulista musiikkia. surullista kyllä.

blogin kirjoittamisesta

Blogin kirjoittaminen blogin kirjoittamisesta, on ihmisessä yhtä huono ominaisuus kuin trivial pursuitissa pärjääminen, ehkä huonompikin. Mutta se on yleistä ja se viekoittelee. Se on varmasti blogistanin blogatuin aihe. Myös lukemattomia puheita pidetään puheiden kirjoittamisesta ja kirjeitä kirjoitetaan kirjeiden kirjoittamisesta. Sorrun samaan:

Minun on perusteltava kirjoittamista itselleni, ja koska kukaan muu ei ole sitä valmis kuuntelemaan niin minun on kirjoitettava siitä tänne. Ylipäätänsä tänne pitää kirjoittaa kaikki ne paljastukset joita ei uskalla omalla nimellään paljastaa. Tänne on kirjoitettava ne kaikki ikävystyttävät mietteet joilla ei kehtaa rasittaa läheisiään. Internet armahtaa välinpitämättömyydellään, ja sitä minä odotan. Koska ihmissuhteissa pelkään sitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota minuun, ja kun kiinnittävät huomiota niin tuomitsevat. Ja olen sillä tavalla hauras, etten kestä sitä. En voi pyytää, ettei minulta kiellettäisi.

Minua kiinnostaa tietää, kuinka huono arvosteluasteikko 1-10 on, koska suomalaiset antavat 4-10 mukaisia arvosanoja, ja nekin sillä tavalla vääristyneinä, että seiskaa pidetään kohtuullisen huonona. 1-10 arvostelussa keskinkertainen saa kasin, mutta todella huono ykkösen. 2-5 on harvinaisuus. Miten ollaan päädytty niin epäloogisen arvosteluasteikkoon kuin 4-10?

P.S. nyt kun varttitunti kirjoittamisen jälkeen luin tämän tekstin, pisti silmään, että sanoin "olen sillä tavalla hauras" olen siihen tyytymätön, koska se osoittaa kuinka herkästi pyrin näkemään itseni uhrina. Uhriutuminen ja muu itsesääli asioita, joista koitan päästä eroon. Olisiko terveellistä kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa, että ulkopuolisemmin voisi tarkastella toimintaansa ja kertojan äänellä pystyisi paremmin alleviivaamaan sen virheitä ja naurettavuuksia. Vai onko sellainen juuri epätervettä.

Itsensä jatkuva kyseenalaistaminen on rasittava piirre luetussa tekstissä, mutta veikeä kirjoitettaessa.

kiertoilmauksesta

Kesällä 2004 Jyväskylässä minulle selvisi, että kiertoilmauksen hienompi nimitys on eufemismi, eikä eufenismi, kuten aiemmin olin luullut. Olin käyttänyt väärää muotoa hienostellessani jo ainakin neljä vuotta kenenkään koskaan huomauttamatta.

sarjakuva ilman kuvia.

Päivän tekijänoikeusrikkomus:

"Vielä kaikki järjestyy!" Ajattelee Matti Hagelberg hyväntuulisena...

"Aivan varmasti järjestyy!" Matti hymyilee mutustellessaan reikäleivänpalaa aamiaisellaan...

Hän ei ole vielä tutustunut termodynamiikan toiseen pääsääntöön...

-Matti Hagelbergin sarjakuva-albumista "Holmenkollen". Toimii varmasti paremmin sarjakuvana. Kannattaa siis tutustua Hagelbergiin. Holmenkollen on paras albuminsa.

Lisäksi suosittelen seuraavaa nettiradiokanavaa:

http://www.radioio.com/

Helppo käyttää ja 2h:n soundpasseja saa otettua vaikka peräkkäin, ettei tarvitse edes mainoksia kuunnella. Voi valita mieleisensä musiikkityylin.

Vaikea aamu ja yksi blogi

Nukuin vain muutaman tunnin. Koitan nyt herätä, että päivärytmi alkaisi normalisoitua. Nyt on niin kehno olo, että luulen siskon luona käymisen jäävän väliin tältä päivältä. Mutta kehno olokin varmaan menee hiljalleen ohi. Herääminen, kuten lähes kaikki asiat, ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa ja vaikeaa, kuin sitä aloittaessa tai sen aloittamista miettiessä kuvittelee.

Mutta haluttomuus luopua hetkestä on minulle ominaista. Herääminen ja nukkumaanmeno ovat tilasta toiseen siirtyminä hirveän vaivalloisia ja molemmat ajatuksina vastenmielisenä. Iltaisin siis ahdistun nukkumaan menosta ja sitä seuraavasta heräämisestä. Ahdistun on ehkä voimakas sana, mutta ei aina. Mutta kaikkinensa kohtuuttomana ihmisenä en osaa aloittaa mitään, enkä osaa lopettaa sitä minkä olen aloitttanut. Jään vierailuille liian pitkäksi aikaa. Kun syön, syön liikaa. Kun juon juon liikaa. Kun käyn lenkillä käyn niin pitkillä tai niin usein, että jalat menevät rikki muutamassa päivässä. Tällaisia perusasioita, jotka lapset hallitsee, vaikka vanhemmat joutuvat hieman opastamaan. Oikeastaan olen iso lapsi. Ongelmat johtuu siitä, etten pysty itsenäisesti pitämään kiinni nukkumaanmenoajoistani ja karkkipäivistäni. Toisaalta lapsenakaan en ole ollut hyvä ottamaan opastusta näissä asioissa.

Luin tuossa äsken blogilistalta sattumalta löytämääni Anne A:n "Blogin nimi hakee muotoaan"-blogia.(http://anne-a.vuodatus.net/) Nimi on hyvä. Myös blogi oli hyvä, ja jotenkin ajattelen, että elokuva, tv-ohjelma ja kirja-arvostelujen kirjoittaminen on jotenkin mielekästä. Mielekkäämpää kuin esimerkiksi tällainen yleinen valittaminen. Kirja-arvosteluja voisi tietysti laittaa bookcrossing-sivustolle, muttta oma blogi on mielekäs elokuva-arvosteluille. Esim. Anne A:n blogista löytää elokuvasuosituksia, jos mieltää hänen elokuvamakunsa samanlaiseksi kuin omansa. Ainakin sillä oli hienostuneempi elokuvamaku kuin minulla.

Joulukinkku

Kirjoitan vielä tämän kun tuli mieleen:

Sain viime viikolla päähänpiston: ostin joulukinkun. Jouduin ostamaan myös paistomittarin, koska en omistanut aiemmin. Sulatin sitä kaksi päivää ja sitten lykkäsin uuniin. Sen paistaminen oli kiehtovaa. Se oli jotenkin järjetöntä, ei kukaan tee itselleen arkena huvikseen joulukinkkua. Minä kyllä pidän joulukinkusta. Minua kiihotti myös kinkun järjetön koko yhden hengen talouteen.

Toisaalta oli jännittävää valmistaa joulukinkku, koska se on niin vahvasti jouluun ja äitiini liittyvä rituaali, että tuntui mahdottomalta, että itse pystyisin ostamaan ja valmistamaan sen. Kaupassa häpeilin kuin pornolehteä ostaessa. Pelkäsin myös naapureiden haistavan rapussa kinkun tuoksun, vaikka kyllä ne muutenkin oivaltavat, ettei kaikki ole kunnossa kun verhot on kiinni yötäpäivää ja valot öisin päällä. Kassit kilisee rapussa, jos en ole ostanut poikkeuksellisesti kalliita tölkkejä.
Mutta tein sen, se kinkku valmistui. vaikka ei mitenkään erityisen onnistuneesti. Kuorrutukseni oli hirveä ja kastike kamala. Kauhea homma pakastaa sitä kinkkua, mutta saanpahan syödä sitä ja pitkään. Jouluna ei tee enää mieli kinkkua.

Tämä ehkä kuvaa nykyistä tilaani. Lapsena osasin syödä joulukalenteria, nykyään en muista syödä, ja kun lopulta muistan syödä yhden, en osaa hillitä itseäni ja syön kaikki.

Yleisemminkin minulla on taipumusta kinkun tapaisiin impulssiostoksiin, koska ajattelen, ettei millään ole väliä. Kun olin vielä rahoissani ostin aivan turhan stereomikrofonin ja ulkoisen digikortin ja antennin tietokonetta varten, mutta en ole jaksanut opetella niitä käyttämään. Tämän impulssiostoskelunkin takia olen huolissani säästöjen liian nopeasta hupenemisesta.

Olen hillitön ja elän rajattomuuden harhoissa. Todellisuus ja arki ovat niin raskaita, että yritän kehitellä diagnosoitavia mielenterveyshäiriöitä, että minut vapautettaisiin vastuusta.

nukkumaanmenosta

Aloitin tämän blogin tänään. Ja nyt jo kaduttaa. On tavattoman masentavaa kirjoittaa siitä kuinka masentunut on ja kuinka huonosti asiat kaikkinensa ovat. Eivät ne ole niin huonosti, tai jos ovat niiden ei tarvitse olla niin huonosti.

Akuutein ongelma on tällä hetkellä nukkumaanmeno. Minulla on sänky, mutta en ole nukkunut siinä pitkään aikaan. Nukun sohvalla telkkari päällä. Joskus valotkin. Jatkuvasti pitää pitää ajatukset kurissa ja kiireisinä, ettei ne ajaudu ahdistaviin asioihin. Ahdistavia asioita ovat: tulevaisuus, menneisyys, nykyisyys. Erityisesti ahdistun, jos joudun miettimään perheenjäsenieni ongelmia. Tänään koitan saada unta Nelosen myöhäiselokuvan aikana.

Tavoitteena on silti herätä yhdeksältä. Myös tämän päivän ensimmäinen virhe oli nukkua liian pitkään, se passivoi.

lauantai 25. marraskuuta 2006

alku

Olen pidemmän aikaa kipuillut nimimerkkien ja blogin nimien kanssa. Aina olen päätynyt lopputulokseen, jonka olen nopeasti havainnut epätyydyttäväksi. En halua viestittää nimelläni oikeastaan mitään. Pekka Eskimo on sikäli hyvä, että se on erisnimen kuuloinen, ettei siitä löydy erityisempiä merkityiksiä. Pekka on myös monessa ikäryhmässä suosittu nimi, ettei anna mielikuvaa tietynikäisestä kirjoittajasta. Eskimo taas sukunimenä on sellainen, että ihmiset tietävät ettei oikea nimeni ole Pekka Eskimo. En halua esiintyä nimimerkillä jota luullaan oikeaksi nimeksi. Haluan siis, että Pekka Eskimo on selkeästi nimimerkki, eikä salanimi. Vaikka toisennimiseen blogiin olen toisella nimellä jo vähän kirjoitellut niin ajattelin, että parempi alkuvaiheessa vaihtaa epätyydyttävä nimi, ettei mene hukkaan jos alkaakin kerätä jotain tunnettuutta. Mikä olisikin mukavaa. Pakkohan se on myöntää, että ehkä jos minulla olisi enemmän tyydyttäviä sosiaalisia kontakteja en tänne kirjoittelisi.